TEKSTI: Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Jonna Jokisalo
Hevosen lihassairaudet
Hevosen aineenvaihdunnalliset lihassairaudet ovat ryhmä sairauksia, joissa eri syistä johtuva häiriö lihassolujen normaalissa toiminnassa johtaa eri vakavuusasteisiin jäykkyys- ja/tai haluttomuusoireisiin.
Pahimmillaan lihaskivut voivat olla niin voimakkaat, että hevosella luullaan olevan ähky. Seuraavaksi luetellaan yleisimmät hevosen lihassairaudet Suomessa.
Hevosen rasituksellinen lihassairaus eli RER (recurrent exertional rhabdomyolysis)
Tämä on täysiverisillä hevosilla esiintyvä rasituksen laukaisema lihaskramppi, jonka syynä on lihaksen solunsisäisen kalsiumaineenvaihdunnan häiriö. Sairaus on perinnöllinen ja esiintyy useimmiten tempperamenttisilla tammoilla. Stressi ja/tai hevosen kuumeneminen voi laukaista oireet. Arabeilla ja lämminverisillä ravureilla on oma vastaavanlainen sairaus.
Lihaksen sokeriaineenvaihdunnan häiriösairaus PSSM (polysacharide storage myopathy)
Myös tämä sairaus on perinnöllinen sairaus jossa geenivirheen johdosta solujen ns varastosokerin eli glykogeenin varastointi ja toisaalta uudelleenkäyttöönotto on häiriintynyt. Tästä sairaudesta on kaksi muotoa, PSSM tyyppi-1 ja -2. Tyyppi-1 tautia sairastavat kylmäverirotuiset hevoset, erityisesti quarterit.
Lihassairauksien oireet
Tämän sairauden syyksi on löytynyt geenivirhe, joka voidaan tutkia. Tyyppi-2 sairaudessa aiheuttajageeniä ei ole löytynyt. Tätä tyyppiä sairastavat quartersukuiset hevoset (paint, appaloosa jne) sekä ponit (Fell, Connemara, Cob). Myös puoliverisillä hevosilla esiintyy tätä lihassairautta, vaikkakin harvemmin.
Akuutissa vaiheessa oireet vaihtelevat lievästä jäykkyydestä rajuihin kipuoireisiin.
Tyypillisesti hevosen takaosan ja selän lihakset oireilevat eniten ja tuntuvat käteen kovilta. Lihassolujen hajotessa niistä vapautuu niin sanottua myoglobiinia, joka värjää virtsan ruskeaksi.
Kroonisessa muodossa pääoireet ovat jäykkyys, vastustelu, huono suorituskyky ja ontuma sekä alisuorittaminen.
Kylmäverisillä roduilla ei välttämättä ole ollenkaan tyypillistä lihaskipua, vaan oireena voi sen sijaan olla lihaskato ja –heikkous sekä lihastärinä. Heikon lihaskunnon omaava hevonen seisoo tyypillisesti jalat mahan alla, kuin tasapainottelisi pallon päällä.
Diagnoosi
Eläinlääkäri tekee diagnoosin historian ja oireiden perusteella sekä tyypillisesti verinäytteen avulla. Verinäytteestä katsotaan ainakin lepolihasarvot ja tarvittaessa tehdään niin sanottu lihasrasitustesti, jossa hevosen lihasarvoja mitataan ennen ja jälkeen rasituksen.
Lisäksi voidaan ottaa koepala lihaksesta sekä mikäli epäillään perinnöllistä sairautta, voidaan selvittää hevosella mahdollisesti oleva altistava geeni joko veri- tai jouhinäytteestä.
Hoito
Akuutissa vaiheessa hoito keskittyy kivun lievitykseen sekä nesteytykseen. Nesteytys on tärkeää, sillä hajoavista lihassoluista vapautuva myoglobiini voi muuten vaurioittaa munuaisia.
Kaikki nämä sairaudet ovat kroonisia, eikä niihin ole parannuskeinoa. Osaan sairauksista on ionikanavien toimintaa säätelevä lääkitys, mutta se tulee tällä hetkellä hevosella niin kalliiksi, ettei se käytännössä ole vaihtoehto.
Hoito keskittyy siis käytännössä oireiden lievittämiseen ja koostuu tarkasta liikutusohjelmasta sekä ruokavaliosta. Liikunnassa on tärkeää vapaan liikuskelun maksimointi (ideaalisti pihatto tai ainakin mahdollisimman pitkä tarhausaika) sekä hyvän peruskunnon saavuttaminen ja rasituksen säännöllisyys.
Lihassairaan liikunta ja ruokinta
Näillä hevosilla liikutuksen tason tulisi olla samanlaista joka päivä, eikä vapaapäiviä tai äkillisiä muutoksia tulisi olla ollenkaan.
Ruokinnassa on tärkeä minimoida hevosen saama sokeri ja tärkkelys. Hevoselle syötetyssä väkirehussa tulisi olla alle 5% sokeria ja tärkkelystä ja heinän sokeripitoisuus tulisi olla alle 100g kilossa kuiva-ainetta (< 100g /kg ka, tämä luku ilmoitetaan heinän rehuanalyysissä).
Mikäli heinän sokeripitoisuus on liian korkea tai ravintoanalyysia ei ole tehty kannattaa heinä liottaa viileässä vedessä 60 minuutin ajan ennen sen antoa hevoselle. Tällöin osa heinän sokerista (mutta samalla myös vitamiinit!) liukenevat liuotusveteen. Kun sokeria on ruokavaliossa vähän sitä ei myöskään tarvitse varastoida jolloin vähennetään ongelmia.
Hiilihydraattien välttämisen lisäksi erityisen tärkeää on syöttää hevoselle öljyä. Vähintään 12% hevosen saamasta sulavasta energiasta tulisi tulla rasvasta. Tämä tarkoittaa sitä, että hevosen tulisi saada vähintään 1 ml/kg/päivä öljyä (eli 500 kg hevosen tulisi saada vähintään 5 dl öljyä päivässä, mikäli hevoselle ei anneta rasvapitoista väkirehua).
Öljyä voidaan antaa sellaisenaan (mikä tahansa kasviöljy käy), lisäksi osa/koko öljyn määrä voidaan antaa joko paljon öljyä ja vähän tärkkelystä sisältävänä väkirehuna (esim RE-LEVE, Racing Selected, Equi-Jewel) tai rypsipuristeena (esim Hevari rypsipuriste).
Elintärkeä E-vitamiini
Lihasongelmaisen hevosen ruokinnassa erityisen tärkeässä roolissa on myös riittävä E-vitamiinin ja mahdollisesti myös seleenin tarve. E-vitamiinia tarvitaan paitsi lihasten normaalin toimintaan myös lisääntyneen rasvaruokinnan aiheuttamaan lisääntyneeseen rasvan aineenvaihduntaan elimistössä.
Siinä missä E-vitamiinilisä on tarpeen, vaikka hevosen E-vitamiinipitoisuus olisikin normaali ei seleenilisää tulisi antaa muuten, kun puutetiloissa, verinäytteen perusteella, sillä ylimäärä seleeniä on helposti vahingollista. Sen sijaan E-vitamiinin tarve on helposti 3-5 kertainen niin sanottu perushevosen tarpeeseen nähden. Määrän lisäksi on tärkeää huomioida syötetyn E-vitamiinin laatu; ei ole sama mitä E-vitamiinivalmistetta hevoselle antaa.
Luonnollinen E-vitamiini
Kaikki E-vitamiinivalmisteet sisältävät alfa-tokoferolia. Erona valmisteiden välillä on se, onko valmisteen E-vitamiini niin sanottu luonnollinen vai synteettinen E-vitamiini ja lisäksi missä muodossa se on.
Luonnollisen E-vitamiinin käyttösuhde on ylivertainen synteettiseen verrattuna, jolloin voidaan olla varmoja, että syötetty E-vitamiini menee oikeasti hevosen hyötykäyttöön. Toinen tärkeä seikka on missä muodossa E-vitamiini on valmisteessa. E-vitamiinin säilyvyys on ongelmallista, ja siksi se, säilyvyyden parantamiseksi, usein muutetaan niin sanottuun asetaatti-muotoon. Tämä asetaattimuoto täytyy ensin purkaa suolistossa ennen kuin E-vitamiini voi imeytyä, joten sen imeytyminen on heikompaa kuin niin sanotussa alkoholimuodossa olevien valmisteiden. Siksi kannattaa kiinnittää huomiota mitä ostaa – luonnollinen, ei asetaattimuotoinen E-vitamiini hyödyttää hevosta eniten.