11. marraskuuta 2021

Kansainväliset ratsastuskilpailut – Johanna Pohjonen kertoo parhaat vinkit

Kansainvälisistä ratsastuskilpailuista voi ammentaa paljon tietoa ja oppeja omaan ratsastukseen ja hevosen terveydestä huolehtimiseen. Edustusratsastajamme Johanna Pohjonen on kokenut kansainvälinen kilparatsastaja ja tässä artikkelissa hän kertoo parhaat vinkkinsä kansainvälisistä ratsastuskilpailuista.

Aloitin kansainvälisen kilpailu-urani 12-vuotiaana Pohjoismaisissa Mestaruuksissa. Se on jäänyt positiivisena kokemuksena mieleen, koska sain PM-hopeaa Dahi-ponillani. Sen jälkeen kisoja on karttunut paljon, yhteensä tällä hetkellä 77. Ykköshevosillani teen ainoastaan kansainvälisiä kisoja ja nuoria hevosiani koulutan vähitellen ensimmäistä kansainvälistä starttia varten. Pidän kansainvälisistä kisoista, koska siellä yleensä kaikki toimii hyvin: pohjat ovat hyviä, stewardit ammattimaisia ja ratsastajien taso on hyvä, mikä tekee kilpailusta turvallisen ja selkeän.


Jos olet aloittelemassa kansainvälistä kilpauraa, kannattaa ensin tutustua sääntöihin, ettei tule tehtyä tyhmiä mokia. Itse asiassa kansainväliset kisat ovat monelta osin liberaalimpia kuin kansalliset: hevosta voi kuljettaa pelkässä riimussa, jotkut lääkkeet ovat sallittuja toisin kuin kansallisissa kisoissa ja niin edelleen. Säännöt myös muuttuvat, joten pitää pysyä ajan tasalla. Esimerkiksi doping-sääntöjen kanssa pitää olla todella tarkka.


Myös kisapaikalla kannattaa pitää itsensä ajan tasalla tapahtumista. Aikataulut saattavat muuttua kisakutsussa mainituista aikatauluista. Jo ennen kisaa kannattaa varmistaa järjestäjiltä vahvistettu alkamisaikataulu, ja päivittäiset käynnit kisatoimistossa tai virallisella ilmoitustaululla kannattaa sisällyttää päivärutiineihin.

Johanna Pohjonen maastoesteellä

Yksi tärkeimmistä opeistani kansainvälisten kisojen suhteen on, että ei saa ahnehtia. Kilpailuja kannattaa valita niin, että hevonen varmasti ehtii hyvin palautua ja että sille ei tule ’kisaväsymystä’. Ykköshevosellani ei voi tehdä kuin rajallisen määrän startteja vuodessa, koska muuten se tulee liian vahvaksi. Sen seurauksena en voisi enää ratsastaa aikaa maastossa ja saisin helposti yliaikaa. Se on myös vatsastaan herkkä, joten meidän pitää minimoida pitkät ajomatkat ja aika pois kotoa.

Kansainväliset ratsastuskilpailut ja hevosen hoito – ennen, aikana ja jälkeen

Tässä muutamia vinkkejä kansainvälisiin ratsastuskilpailuihin hevosen hoidollisesta näkökulmasta. Otan esimerkkinä Connan, joka kisaa kenttää 4*-tasolla. Conna on elämäni hevonen. Olen kasvanut sen kanssa luokka luokalta ylöspäin ja olemme oppineet yhdessä. Se on kuitenkin ääriherkkä ja huolestuu helposti. Sen takia yritän valmistella sen tietyllä tavalla kisoihin ja läpi koko kolmilajisen kenttäkilpailun.

Connan arki ennen kisoja on mahdollisimman samanlaista kuin normaalitilanteessa. Sitä ei prässätä, vaan se yritetään pitää hyvällä mielellä. Connan valmistautuminen pitkään ajomatkaan alkaa noin viikko ennen kisaa. Sen ruokaan sekoitetaan tupla-annos Secreta Pro Maxia, jota se saa normaalistikin läpi vuoden. Secreta on hyvä tilanteissa, joissa herkkää hevosta alkaa helposti yskittämään eli esimerkiksi kuljetettaessa. Connan historiassa on yksi kuljetuskuume ja olemme sen kanssa tarkkoja. Toinen tärkeä lisäaine, Elytaan, aloitetaan päivää ennen matkaa, jotta nesteet maistuisivat hevoselle paremmin matkalla. Olemme luopuneet Connan ruokavaliossa kokonaan ’velleistä’; hän rakastaa puhdasta,
raikasta vettä, jota sille tarjotaan kuljetuksen aikana neljän tunnin välein. Kisapaikalla jatkamme näitä kahta täydennysrehua. Elytaanin määrä kuitenkin tuplataan, koska kenttäkisa on rankka ja elektrolyyttivaje syntyy helposti.

Suunniteltu aikataulu ja rytmi

Kisoissa teemme edellisenä iltana aina aikataulun seuraavalle päivälle. Tällöin jokainen tietää, mitä tehdä ja milloin. Connan tapauksessa harjoittelu kisapaikalla on toissijaista, yritämme vain pitää sen hyvällä päällä. Syöttelemme ruohoa ja kävelemme ulkona. Kisapäivään kuuluu myös bemeriä ja laseria, jotta lihakset palautuvat hyvin kuljetuksesta ja suorituksista. Kansainvälinen kisa eroaa usein kansallisesta siinä, että se on monipäiväinen.

On tärkeää pitää yllä rytmiä, eikä unohtaa hevosta seisomaan karsinaan. Kenttähevosen kohdalla haastavin kohta hoidolle on maaston jälkeen ja varsinkin, jos seuraavana päivänä on vielä eläinlääkäritarkastus ja rataesteosuus. Kansallisissa kisoissa maasto on aina viimeisenä, kansainvälisissä kisoissa se vaihtelee.

Pitkässä kisassa rataesteet ovat aina viimeisinä. Joskus lyhytkin kisa voidaan järjestää näin. EM-kilpailu on aina pitkä kisa. Maaston jälkeen hevosen jalkoja kylmätään 20 minuuttia jäillä, pidetään lyhyt tauko ja taas jäitä 20 minuuttia. Tätä jatketaan joskus pitkäänkin, riippuen
hevosen kunnosta ja siitä, onko radalla sattunut jotakin. Illalla ravautetaan ja sen jälkeen jatketaan tarpeen mukaan taas jäillä. Sama homma tarvittaessa aamulla.

Meidän Conna on onneksi hyvä jaloistaan eli olemme päässeet helpolla. Joskus olemme tosin käyneet hoitamassa jonkun hevosen haavaa yölläkin. Jäiden lisäksi toinen tärkeä asia on kävelyttäminen. Sitä tehdään aina, kun on tauko jäiden osalta. Maitohapot on saatava pois lihaksista. Ruokaa annetaan varovaisesti maaston jälkeen, heinällä ja vedellä aloittaen.

Tartuntatautien ehkäisy kansaisnvälisissä kisoissa


Tänä vuonna kansainvälisiin kisoihin valmistautumiseen tuli jonkin verran lisää muistettavaa.
Koronapandemia aiheutti sen, että kaikki kisapaikalle matkustavat joutuivat käymään koronatestissä, ja pääsyn edellytyksenä oli negatiivinen testitulos. Kisapaikoilla läsnäolijoiden lämpötilat mitattiin päivittäin. Sittemmin tämä on hoitunut näyttämällä koronapassia.


Myös hevosten herpeksen torjunta toi mukaan lisää muistettavaa: hevosten lämpötila mitataan kymmenen päivän ajalta ennen kilpailuja sekä kilpailujen aikana. Aluksi lämpötilat rekisteröitiin lomakkeelle, mutta nyt syksyllä lämpötilat rekisteröidään suoraan FEI-appiin. Kisajärjestäjät tarkistavat hevosten lämpötilamittaukset FEI:n järjestelmästä tehdessään hevosille saapumistarkastuksen sekä kilpailujen aikana.


Paljon vinkkejä ja muistettavaa, mutta kansainvälisiä kisoja ei kuitenkaan kannata jännittää sen enempää kuin muitakaan. Kannattaa edetä rauhallisesti isompiin luokkiin ja tehdä edeltävää luokkaa niin kauan kun se tuntuu hevoselle helpolta. Eri hevoset tarvitsevat eri määrän startteja, mutta myös lahjakkuudet tarvitsevat etenkin maastossa rutiinia. Kannattaa valita kisapaikat niin, että aloittaa helpommista maastoradoista ja etenee vähitellen haastavampiin ympäristöihin. Tähtien määrä kertoo jotakin, mutta vaikeusasteissa voi olla kuitenkin huomattaviakin eroja.

Johannan menoa voit seurata instagramista @johannapohjonen