flexadin ja ontuva kissa
15. maaliskuuta 2021

Kissa ontui takajalkaansa – eturistisiteiden repeämät olivat lopettaa ulkoilun

7,5-vuotias Nelli-kissa alkoi ontua takajalkaansa syyskuussa 2020. Nelli on ulkoileva kissa, mutta jalan kipeytyessä ulkoilu ei enää maittanut. Flexadin® Advanced kissoille –nivelvalmiste muutti kuitenkin tilanteen.

Luonteeltaan Nelli on rauhallinen kissa, joka pitää silittelystä, turkin harjaamisesta ja erityisesti kissanminttuleluista. Se on omistaja Katja Hyvösen mukaan hyvin ihmisläheinen ja sosiaalinen kissa. Nellin eläinlaumaan kotona kuuluvat Oliver-kissa ja saksanpaimenkoira Riepu. 

Ensioireina alakuloisuus ja ruokahaluttomuus

“Oireet alkoivat vähitellen, ensin oireena olivat alakuloisuus ja poikkeuksellisen huono ruokahalu. Parin kuukauden kuluttua Nelli alkoi varoa takajalkaansa ja ontua. Tietääksemme Nelli ei ole loukannut itseään mitenkään. Epäillään, että kyseessä on rakenteellinen heikkous”, Katja kuvailee.

Nellin ensioireita ei välttämättä heti osaisi ajatella nivelvaivoihin liittyviksi. Onneksi vaivojen alkusyyt kuitenkin selvisivät.

Kun kissan polvet kuvattiin, löytyi molempien polvien eturistisiteiden repeymä. Vasemman polven repeymä oli oikeaa pahempi. Hoitona aloitettiin kuvauksen jälkeen kipulääkitys ja tukihoitona Flexadin Advanced kissoille -nivelvalmiste.

Alakuloisuus ja huono ruokahalu katosivat Katjan mukaan jonkin ajan kuluttua siitä, kun kipulääke ja Flexadin aloitettiin. Nyt kissa on iloinen ja ruokahalukin palannut. Nellin ontuminen loppui hoidon aloituksen jälkeen melko nopeasti.

Eroon ontumisesta

“Noin viikon kuluttua kipulääkkeen ja Flexadinen aloituksesta Nelli pystyi taas kävelemään normaalisti. Se sai kuukauden ajan päivittäin kipulääkkeen ja Flexadin-nappulan”, Katja kertoo.

Sen jälkeen kipulääkettä vähennettiin joka toinen päivä annettavaksi.  Flexadin-nappulan kissa sai joka päivä. Näin toimittiin kaksi viikkoa. Joulukuun puolen välin tienoilla Nelli sai kipulääkettä Flexadinin rinnalla noin 2 kertaa viikossa.

Joulukuun lopussa kipulääke lopetettiin kokonaan. Flexadin-valmistetta Nelli on saanut edelleen päivittäin. 

“Tällä hetkellä Nelli on oireeton. Takajalkaa se pitää istuessaan hieman edessä, mutta voi selvästi paremmin. Nelli on alkanut hypellä kotona jopa niin paljon, että olemme joutuneet polvien säästämiseksi hieman rajoittaa sitä”, Katja kertoo.

Flexadin maistuu yleensä hyvin kissoille

Koska Nelli on nirso kissa ruoan suhteen, Flexadin-tabletti on pilkottu sille neljään osaan ja ujutettu kostean ruoan sekaan. Näin syöttäminen on onnistunut hyvin myös uusista mauista tarkalle kissalle.

Yleensä Flexadin menee kissoille ja koirille kuin makupalana. Jopa 73 prosenttia kissoista pitää sen mausta.

“Itse asiassa tällä viikolla Nelli on nyt syönyt Flexadinen ennen iltaruokaa suoraan kädestä ilman houkutteluja”, Katja kertoo. 

Vinkkejä

Vinkkinä niille, joille uudet maut ovat hankalia: Laita Flexadin-makunappula muutaman päivän ajan ruoan annon yhteydessä kupin viereen lattialle. Yleensä kissa tottuu näin uuteen tuoksuun ja syö sen jatkossa itsestään pois.

Kissan nivelrikon varhainen tunnistaminen voi olla melkoisen hankalaa, koska se ei reviirieläimenä näytä kipua ulospäin. Vetcaren verkkosivuilta löydät testin muodossa vinkkejä siitä, miten kissan nivelvaivoja voi tunnistaa, käy katsomassa:

Aiheeseen liittyvät tuotteet

Flexadin® Advanced 30 tabl kissalle

Flexadin Advanced 30 tabl kissalle

Flexadin® Advanced 60 tabl kissalle

Flexadin Advanced 60 tabl kissalle