Koiran sisäsiisteys
20. huhtikuuta 2021

Koiranpennun koulutus – Kuinka opettaa koira sisäsiistiksi?

TEKSTI Emmi Hakio, eläinten kouluttaja, koirien käyttäytymisen asiantuntija

Sisäsiistiksi opettaminen vaatii pennun omistajalta paljon viitseliäisyyttä, nopeita reaktioita ja positiivista suhtautumista harjoitteluaikana. Sen nopeammin koira oppii mitä useammin se pääsee ulos tarpeilleen.Pentu tulee viedä ulos aina, kun se on herännyt, syönyt, juonut, leikkinyt tai näyttää vähänkään siltä, että sillä saattaa olla hätä. Tämä tarkoittaa sitä, että pentua viedään ulos 10-20 kertaa päivässä. Usein myös alkuun öisin muutamia kertoja. Mitä useammin pentu saa harjoitella ulos tarpeiden tekemistä, sen nopeammin taito karttuu. Sisäsiisteyskoulutus vaatiikin omistajalta viitseliäisyyttä, aikaa ja vaivaa. Johdonmukaisesti toteutettu sisäsiisteyskoulutus auttaa pentua nopeammin omaksumaan taidon, että tarpeet tehdään ulos, jolloin useita kuukausia kestävältä lattioiden puunaukselta voidaan välttyä. Pennut hakeutuvat usein tarpeidentekoon alustoille, joissa tassut pitävät hyvin. Siksi matot kannattaa poistaa lattioilta sisäsiisteyskoulutuksen ajaksi.

Lue myös: Koiran sisäsiisteys – vinkkejä ja vertaistukea

Koira, joka ovat päässyt harjoittelemaan sisäsiistiksi jo kasvattajalla, voi oppia taidon nopeasti, kun harjoittelua uudessa kodissa jatketaan johdonmukaisesti heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ensisijaisen tärkeää onnistuneessa sisäsiisteyskoulutuksessa on, että pentua viedään ulos useita kertoja päivässä ja sille annetaan mahdollisuus oppia sallittu tarpeidentekopaikka. Talvipentujen haasteena on usein kylmät ilmat. Mikäli sisäsiisteyskoulutusta lykkää myöhemmälle iälle ja pentu pääsee harjoittelemaan tarpeidentekoa sisälle, voi taidon oppiminen jäädä puutteelliseksi. Tyypillisimmin sisäsiisteysongelmat liittyvät puutteelliseen koulutukseen tai siihen, että pentua on rankaistu tarpeidenteosta sisälle. Koiraa ei tule koskaan rankaista tarpeidenteosta. Pentu ei pysty pidättämään, joten toruminen on turhaa ja vaikeuttaa taidon oppimista. Torumisen seurauksena pentu todennäköisesti alkaa hakeutumaan tarpeilleen piiloon katseilta ja saattaa vältellä tarpeidentekoa omistajan läsnä ollessa myös ulkona.

koiran sisäsiisteys alkaa kasvattajan luota
Sisäsiistiksi opettaminen olisi hyvä aloittaa jo kasvattajan luona.

Pennun pidätyskyky kehittyy noin puolen ikävuoden tienoilla, mutta usein koira oppii sisäsiistiksi jo aiemmin. Kehitystahti on yksilöllistä ja toisilla koirilla se voi kestää lähemmäs ensimmäistä ikävuotta. Narttukoirilla saattaa ensimmäisten juoksujen yhteydessä esiintyä pientä taantumaa sisäsiisteydessä, josta ei kannata kuitenkaan olla kovin huolessaan. Tällöin kannattaa kerrata pennulle opetettuja sisäsiisteystaitoja. Virtsamerkkien jättäminen on koirille lajinomaista käyttäytymistä molemmille sukupuolille ja merkkaileminen alkaa yleensä murrosiässä 6-12kk ikäisenä. Uroskoirien koiven nostaminen opitaan yleensä sukukypsyyden kehittymisen yhteydessä puolenvuoden iästä eteenpäin. Ei ole lainkaan tavatonta, että vuoden ikäinen uros pissaisi vielä kyykäten tai seisaaltaan, joten ei kannata huolestua, jos urospentu ei nosta koipea tarpeidenteon yhteydessä.

Koira sisäsiistiksi – Pennun oma ulkovessa

Ulkona kaikki on uutta ja ihmeellistä, jonka vuoksi pentu saattaa keskittyä tarpeidenteon sijaan ympäristön tutkimiseen. Siksi on tärkeää, että pentu vietäisiin tarpeilleen aina samaan, muutaman neliön suuruiseen paikkaan, jossa sitä odottaa tutut hajut ja paikka on rauhallinen tarpeiden tekoon. Kun tarpeet on tehty, voidaan jatkaa ulkoilua ympäristöä tutkien. Kun pentu asioi aina samassa paikassa, on siellä pennun omat tutut hajut merkkinä ja vihjeenä tarpeidenteosta ja sallitusta paikasta. Siihen asti, kunnes pentu löytää sopivan paikan tarpeidentekoon, kannattaa omistajan pysyä hiljaa ja antaa pennulle rauha tarpeidenteolle. Kun pentu on lopettelemassa tarpeidentekoa, tulee pentua kehua ja palkita. Sisäsiisteyskoulutus on yksi osa pennun palkitsemiseen perustuvaa koulutusta, jossa tarpeidenteko yhdistetään vahvisteiden avulla oikeaan ympäristöön. Mikäli pennun mielestä ulkona oleilu on mielenkiintoista, kannattaa ulos jäädä vielä hetkeksi tarpeidenteon jälkeen. Näin sisälle takaisin menosta ei muodostu pennulle mielenkiintoisesta ympäristöstä pois joutumista pissaamisen jälkeen, jottei pentu opi pihtaamaan tarpeidentekoa välttääkseen sisälle menon.

Pentu tutustuu uuteen ympäristöön
Sisäsiistiksi opettelun yhteydessä pennun kannattaa myös antaa tutustua uuteen ympäristöönsä.

Pissavahinkojen puhdistus

Vahingot kuuluvat pentuarkeen. Tähän ei kuitenkaan kannata sen kummemmin reagoida, vaan jäljet kannattaa siivota pois vähin äänin tekemättä siitä suurta numeroa. Tärkeää onnistuneen sisäsiisteyskoulutuksen kannalta on, että tahrat puhdistetaan siihen soveltuvilla puhdistusaineilla (entsymaattiset puhdistusaineet), jotta hajut saadaan neutralisoitua. Näin sisälle ei jää merkkejä sallitusta tarpeidenteko paikasta. Harjoittelun tukena voidaan käyttää sanomalehteä tai tarkoituksen mukaisia pissa-alustoja, joiden päälle hädän yllättäessä pennun on mahdollista hakeutua tarpeilleen. Tärkeää on huolehtia, että ne ovat pennulle turvallisia, koska pentu saattaa innostua repimään alustoja leikkiessään. Alusta kannattaa sijoittaa lähelle ulko-ovea, jotta pentu oppii hakeutumaan ulko-oven lähettyville hädän yllättäessä. Ulko-ovea kohti pyrkivästä pennusta muodostuu nopeasti myös omistajalle signaali siitä, että pennulla on hätä ja ulos on lähdettävä. Pennun kasvaessa alustat voidaan ottaa pois käytöstä silloin, kun olet kotona ja pystyt vahtimaan pennun menoa. Sallittujen pissapaikkojen poisto sisätiloista nopeuttaa ulos tarpeidenteon oppimista. Pidä alustat kuitenkin paikallaan pennun ollessa yksin.

Lue myös: Koiranpennun rauhoittuminen on arvokas taito

Nopeat reaktiot on valttia

Kun pennun kanssa lähdetään ulos, on se tehtävä nopeasti. Pennun pidätyskyky ei ole vielä kehittynyt, joten omistajalta vaaditaan nopeita reaktioita. Kaikilla koiranomistajilla ei ole mahdollisuutta laskea pentua tarpeilleen ovesta takapihalle, joten kerrostalossa asujilta vaaditaan erityisen nopeita reaktioita. Helposti ovenpielessä puettavat ulkovaatteet ja kengät, taskussa valmiiksi olevat avaimet, kädenulottuvilla olevat ulkoiluvarusteet ja kakkapussit nopeuttavat lähtöä. Pentu kannattaa napata syliin, pukea varusteet matkalla ulos ja pennun voi laskea sylistä tarpeilleen siihen sallitulle paikalle.

Eläinten kouluttaja Emmi Hakion vinkit onnistuneeseen sisäsiisteyskoulutukseen:

1. Poista matot lattioilta.

2. Vie koira ulos 10-20 kertaa päivässä aina kun pentu vaikuttaa siltä, että sillä on hätä.

3. Toimi nopeasti uloslähdön hetkellä. Pue varusteet matkalla.

4. Vie pentu tarpeilleen samaan paikkaan ulkona.

5. Kehu ja palkitse tarpeidenteosta haluttuun paikkaan.

6. Siivoa pissa/kakkavahingot pois entsymaattisilla puhdistusaineilla.

7. Älä odota pennulta liikoja. Taito kehittyy yksilölliseen tahtiin.