Koiran matkapahoinvointi
12. heinäkuuta 2018

Mitä avuksi koiran matkapahoinvointiin?

TEKSTI Eläinlääkäri Petri Bäcklund

Kuten osa meistä, myös koirat voivat kärsiä matkapahoinvoinnista. Huonovointinen koira tärisee, kuolaa ja lopulta saattaa oksentaa autoon. Matkapahoinvointi liittyy tasapainoelinten yliherkkyyteen ja opittuun matkustuspelkoon huonojen matkustuskokemusten seurauksena. Matkustukseen liittyvästä pelosta voi päästä irti harjoittelemalla ja Zylkene täydennysrehuvalmisteella.

Miten varautua matkustamiseen koiran kanssa?

Koiran kanssa matkustaminen on helppoa, mikäli autossa on oma tila koiralle ja koira on tottunut matkustaja. Jos koiraa kuljetetaan säännöllisesti autossa, on syytä harkita sen kuljettamiseen erillistä takatilaan asennettavaa kuljetuslaatikkoa. Kevyempänä ratkaisuna käyvät turvavaljaat, jotka kiinnitettään koiraan matkailun ajaksi. Lisäksi pitempiin automatkoihin kannattaa jaksottaa jaloittelutaukoja, jolloin koira pääsee hetkeksi virkistäytymään. Muista, että koiraa ei pidä jättää autoon kesällä hetkeksikään, koska auton sisälämpötila kohoaa nopeasti vaarallisen kuumaksi. Ethän myöskään ruoki koiraasi ennen matkaa, koska se lisää herkillä koirilla huonovointisuutta.

Koiran matkapahoinvointi

Matkapahoinvoinnista kärsivä koira kuolaa, lipoo huuliaan, on levoton ja saattaa oksentaa autoon. Panikoiva koira voi aiheuttaa vaaratilanteita rynnätessään kesken autoilun kuljettajan syliin. Oireilu usein pahenee huonojen autoilukokemusten myötä ja osa koirista pelkää autoilua niin paljon, että koiran saaminen autoon on työlästä.

Matkapahoinvointi aiheutuu auton liikkeen aiheuttamasta sisäkorvan hermopäiden ärsytyksestä. Yliherkkyyttä voimistaa vielä silmiin saapuva tasapainoelimen kanssa ristiriidassa oleva kuvainformaatio vilisevästä ympäristöstä, vaikka koira pysyy autoon nähden paikallaan. Osa koirista tottuu tähän haastavaan tilanteeseen jo muutamien matkustuskertojen jälkeen, mutta osalle pahoinvointikokemukset vahvistavat tilanteeseen reagointia ja tämän seurauksena koiralle kehittyy matkustuspelko.

Mitä avuksi, kun koira aina oksentaa autoon?

Matkapahoinvointiin on olemassa lääkkeitä, mutta näiden käyttö vaatii eläinlääkärillä käynnin ja matkapahoinvoinnin taustan tarkemman selvittelyn. Niiden käyttö on syytä varata tasapainoelimen yliherkkyydestä kärsiville koirille, jotka eivät tunnu tottuvan autossa matkusteluun.

Koiran autoon oksenteluun liittyy usein pelko. Matkustuspelosta on mahdollista päästä eroon totuttamalla koira vähitellen matkustamiseen. Parhaimpaan tulokseen päästään vastaehdollistamalla matkustaminen mukavaan tekemiseen, kuten makupalan saantiin tai leikkiin. Alla vaiheittainen harjoitteluohjelma, jolla useimmat koirat, joilla ei ole synnynnäistä tasapainoelinten yliherkkyyttä, pääsevät eroon matkustuspelosta. Harjoittelua on suositeltavaa tukea alfa-kasotsepiinia sisältävällä Zylkene täydennysrehuvalmisteella ja tarvittaessa myös feromonivalmisteella.

Harjoitteluohjelma:

Vaihe I (pari päivää): Vie koira jokaisen ulkoilutuskerran alussa ja lopussa autosi vierelle ja palkitse se herkullisella makupalalla, tai leiki sen kanssa autosi vieressä. Mikäli koirasi pelkää autoa, aloita palkitseminen siltä etäisyydeltä, että auto ei herätä pelkoa koirassasi ja lähesty autoa seuraavien harjoituskertojen myötä vähitellen. Aloita myös Zylkenen annostelu pakkausohjeen annosteluohjeen mukaisesti. Tavoitteenasi on opettaa koirasi yhdistämään auton (epämukava asia) herkkupaloihin tai leikkiin (mukava asia). Vähitellen ”epämukava auto” vastaehdollistuu mukaviin herkutteluhetkiin.

Vaihe II (pari päivää – viikko): Kun koirasi ei vaikuta pelkäävän autoa lainkaan, voit aloittaa seuraavan vaiheen, jossa avaat auton oven ja nostat koirasi kyytiin ja palkitset sitä autossa sen pelottomuudesta. Älä aja tämän vaiheen aikana vielä lainkaan. Toista tämäkin aina ulkoilukertojen alussa ja lopussa. Kun koirasi on oppinut olemaan autossa pelkäämättä, voit siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Vaihe III (pari päivää – viikko): Nyt on aika opettaa koirallesi turvallisen matkustamisen salaisuudet. Kiinnitä sille turvavaljaat tai sulje se kuljetusboksiin ja käynnistä auto – älä kuitenkaan vielä aja minnekään. Sammuta auto ja lähde autosta pois. Palkitse koirasi, mikäli se on ollut täysin rauhallinen. Pelkäävää koiraa ei tule palkita. Toista tätä riittävän usein, kunnes koirasi ei reagoi auton käynnistämiseen juurikaan. Lopulta, kun tämä sujuu hyvin, voit ajaa autolla lyhyen matkaa ja pysähtymisen jälkeen jatkatte ulkoilutusta jalkaisin. Paluumatka kotiin tapahtuu taas autolla vastaavasti.

Koirasi oppii väkisinkin pysymään autossa rauhallisena, mikäli sinulla on kärsivällisyyttä edetä riittävän pienin askelin. Kun koirasi on täysin kouliintunut näihin lyhyisiin kuljetusmatkoihin, aloita matkustusajan pidentäminen ajamalla lähimpään koirapuistoon tai muuhun lähietäisyydellä olevaan koiralle mieluisaan paikkaan.

Mikäli harjoittelusta huolimatta matkustuspelko ei lievity, ole yhteydessä ongelmakoirakouluttajaan tai koirien käytösongelmiin perehtyneeseen eläinlääkäriin, jotka voivat tarkistaa tilanteen kanssasi ja neuvoa eteenpäin harjoittelussa. Tätä varten sinun on hyvä kuvata kännykälläsi muutamia harjoittelu- tai matkustustilanteita, joiden perusteella ammattilainen voi arvioida mahdollisia ongelmakohtia.

Zylkene ravintolisä helpottamaan matkustuspelkoa

Zylkene sisältää kaseiinista eristettyä alfa-kasotsepiinia ja se on tarkoitettu koirille ja kissoille, jotka kohtaavat turvattomuutta aiheuttavia tilanteita.

Mikäli koirasi matkapahoinvointiin liittyy matkustuspelkoa, hyötyy koirasi Zylkenestä erittäin todennäköisesti. Käytä Zylkeneä matkustelun opettelun aikana noin 1-2 kk ajan pakkauksen ohjeen mukaisesti. Voit käyttää Zylkeneä koirallesi myös muihin turvattomuuden tunnetta aiheuttavien tilanteiden yhteydessä, kuten ympäristönmuutokset, eläinlääkärikäynnit ja ilotulite- ja muiden outojen äänien aiheuttamat pelot. Eläinlääkärikäyntien kaltaisiin lyhytkestoisiin tapahtumiin riittää, että aloitat annostelun paria päivää aikaisemmin. Zylkéne® on myynnissä apteekeissa, eläinlääkäriasemilla ja verkkokaupoissa.

Mikäli koirasi huonovointisuus liittyy tasapainoelinten yliherkkyyteen, eikä harjoittelusta huolimatta matkapahoinvointi helpotu, ole yhteydessä eläinlääkäriisi.

Tutustu koko sarjaan

Zylkene < 10 kg

Zylkène 225 mg (Alfa-kasotsepiini)

Zylkene 10-30 kg

Zylkène 450 mg (Alfa-kasotsepiini)

Zylkene 15-60 kg

Zylkène Equine 1000 mg (Alfa-kasotsepiini)

Zylkène Equine 1000 mg